Vaihtokoneet
Lännen Tractors

Olet nyt: Media  »  Ajankohtaista

Watermaster-liiketoiminta osaksi lännen MCE -ryhmää

4.7.2014

Lännen ja Watermaster


Kansainvälisesti vesirakentamisen monitoimityökoneita Watermaster-tuotemerkillä toimittavan Aquamec Oy:n omistus on siirtynyt tänään julkistetulla osakekaupalla Lännen MCE -ryhmälle, johon jo ennestään kuuluvat suomalainen Lännen Tractors Oy sekä ruotsalaiset Lännen Tractors AB ja Lundberg Hymas AB. Yrityskauppa astuu voimaan välittömästi.


Yhteisviejät Tamex Oy myy omistuksensa Aquamec Oy:ssä

Tamperelainen Yhteisviejät Tamex tuli Watermastereita toimittavan Aquamec Oy:n omistajaksi 1990-luvun lopulla. Runsaan 15 vuoden aikana Aquamec Oy on kasvanut maailmanlaajuisesti Watermaster-koneita toimittavaksi alansa johtavaksi yritykseksi, jonka liikevaihto yltää noin 12 miljoonaan euroon ja toiminta kattaa yli 60 maata. Yli 95 % Aquamecin liikevaihdosta tulee vientitoiminnasta.

Yhteisviejät Tamex myy Aquamecin koko osakekannan Lännen MCE Oy:lle ja Aquamecista tulee osa Lännen MCE -ryhmää. Lännen MCE -ryhmän liikevaihto nousee yrityskaupan myötä 50 miljoonaan euroon, josta 3/4 muodostuu Suomen ulkopuolelta.


Watermasterille hyvin luonteva koti

”Olemme olleet sopimusvalmistussuhteessa Lännen Tractorsin kanssa jo 1990-luvulta. Henkilöstö ja tuotteet edustavat alan teknologista huippua. Viime vuodet olemme olleet vähemmistöomistajia Lännen MCE:ssä, ja tunnemme yhtiön ja sen ihmiset jo monen vuoden ajalta. Nyt kun Aquamecin liittäminen osaksi Lännen MCE –ryhmää tuli ajankohtaiseksi, pidimme sitä hyvin luonnollisena ratkaisuna. Tämä on vähän samaa kuin kihlauksen julkistaminen avioliitoksi,” kommentoi Yhteisviejät Tamex Oy:n toimitusjohtaja Antti Kalliola yrityskauppaa.

”Kyllä tämä luo hyvän pohjan Aquamecin tulevaisuudelle. Olemme Antin kanssa sitoutuneet jatkamaan sekä Aquamecin operatiivisessa johdossa että Lännen MCE:n merkittävänä osakkaana. Näen, että yhdessä Timo Huttusen kanssa pystymme luomaan Aquamecille uuden kehitysvaiheen,” Aquamec Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kalliola linjaa.


Uusi kehitysvaihe Lännen MCE-ryhmälle

”Olemme viime vuodet menneet vastavirtaan ja investoineet omaan myyntiin, markkinointiin ja tuotantoomme sekä Suomessa että Ruotsissa. Mittavan tuotekehitysohjelman johdosta sekä Lännen- että Lundberg-tuotelinjamme ovat uudistuneet merkittävästi viime vuosien aikana. Nyt kun tuli mahdollisuus liittää Watermaster osaksi Lännen MCE –ryhmää, emme epäröineet ottaa tätä kehitysaskelmaa.

Watermasterin tarina hakee vertaistansa suomalaisten teollisten innovaatioiden kansainvälisessä kasvussa ja luo vahvan globaalin tukijalan konsernille. Erityisen iloinen olen siitä, ettei meillä ole päällekkäisiä toimintoja Aquamecin kanssa ja näin ollen henkilöstövaikutukset ovat mieluummin positiivisia, kun vahvistamme konsernia yrityskaupalla. Uskon vahvasti, että sekä urakoitsija-asiakkaamme että töiden tilaajat arvostavat tänä päivänä panostuksiamme kehittää kotimaisia laadukkaita monitoimityökoneita” Lännen MCE:n toimitusjohtaja Timo Huttunen toteaa.

Lännen MCE:n hallituksen puheenjohtaja Christer Granskog kommentoi yrityskauppaa seuraavasti: ”Tämä Watermaster-kauppa tuo uuden kehitysvaiheen koko Lännen MCE –ryhmälle. Kauppa tuo mukanaan paitsi uutta kasvua myös paljon kansainvälisen projektiliiketoiminnan tietotaitoa yhtiöön. Tätä osaamista tulemme hyödyntämään tulevassa strategiassamme. Tavoitteenamme on markkinaosuuksiemme kasvattaminen kaikissa tuoteryhmissä.”

 

Lännen MCE:stä kansainvälinen cleantech-konserni

Kaupan myötä Lännen MCE vahvistaa asemaansa monitoimityökoneita valmistavana ja markkinoivana yhtiönä. Lännen- ja Lundberg-monitoimityökoneet tunnetaan innovatiivisuudestaan ja
korkeasta laadustaan. Ne ovat Pohjois-Euroopan infran ylläpitoon suunniteltuja, vaativissa olosuhteisissa viihtyviä monitoimisia työkoneita, jotka ovat omimmillaan kuntien ja kaupunkien ympäri-vuotisten teknisten töiden sekä sähkö- ja rataverkkojen ylläpitotöissä. Watermaster-monitoimityökoneet
puolestaan ovat vesirakentamisen monipuolisia työkoneita, jotka ovat saavuttaneet johtavan aseman toimintaympäristössään maailmanlaajuisesti.

Lännen-, Lundberg- ja Watermaster-tuotteiden yhdistyessä samaan yhtiöön Lännen MCE:stä muodostuu vahva kansainvälinen monitoimityökoneita valmistava ja markkinoiva cleantech-konserni. Sen tuotteet on suunnattu puhtaamman ja toimivamman elinympäristön rakentamiseen ja ylläpitoon. Kaikkia tuotteita yhdistävät hyvät liikkuvuus ominaisuudet, monitoimisuus, tuottavuus ja korkea ympäristövastuu.


Lännen MCE:lle uusi johtoryhmä

Yrityskaupan myötä uuden Lännen MCE –konsernin johtoryhmän muodostavat toimitusjohtaja Timo Huttunen, Aquamecin toimitusjohtaja Lauri Kalliola, markkinointijohtaja Antti Kalliola, Suomen ja Ruotsin myyntijohtaja Max Kvickström, tuotantojohtaja Jouko Paalanen ja talous- ja henkilöstöpäällikkö Joanna Reimari.


Lisätietoja


LÄNNEN MCE OY 
www.lannencenter.com 


Timo Huttunen
p. 020 7612 201
timo.huttunen(at)lannentractors.com

 

YHTEISVIEJÄT TAMEX OY 
www.watermaster.fi


Lauri Kalliola
p 040 724 7902 
lauri.kalliola(at)aquamec.fi

 

Tiedote PDF-muodossa


Lännen MCE koneet

« Takaisin

Vaihtokoneet

 

Katso kaikki vaihtokoneemme

Vaihtokoneemme Facebookissa

   Katso Taajamakoneet