Vaihtokoneet
Lännen Tractors

Olet nyt: Media  »  Ajankohtaista

Latvala haluaa päättää Ford-uran voittoon Kataloniassa

25.10.2012

Jari-Matti Latvala haluaa päättää vuosien pestin Fordin tehdaskuljettajana tyylikkäästi Katalonian rallissa marraskuun alussa.

Kilpailu ajetaan reitillä, jolla on soralla ja asvaltilla ajettavia erikoiskokeita. Mukana on myös pikataipaleita, joilla sora -ja asvalttiosuuksia.

- Tykkään niistä asvalttiteistä. Ne ovat lähellä moottoriratatyyppistä ajoa. Siellä on kaikki mahdollisuudet ajaa voitosta, ensi kaudeksi Volkswagenille siirtyvä Latvala sanoo.

Sardiniassa soralla kilpailtu Italian MM-ralli jäi Latvalalta torsoksi. Ulosajo keskeytti kilpailun toisena ajopäivänä neljänneltä sijalta. Latvala jatkoi rallia seuraavana päivänä, mutta jäi keskeytyksen takia ajamatta jääneiltä erikoiskokeilta tulleiden aikasakkojen takia 12. sijalle.

- Jotenkin tähän kisaan ei löytynyt kunnon ajorytmiä kisan alussa.

Ulosajo oli oma virhe ja tietysti iso pettymys, koska noilla teillä minulla olisi ollut kaikki mahdollisuudet voittoon, Latvala totesi.

- Palasin kilpailuun vain siksi, että halusin löytää ajoon oikeanlaisen tuntuman ennen Katalonian rallia. Ajoin muuten maltilla, mutta koetin voittaa Power Stagen kisan lopussa. Pätkän voitto kuitenkin lipesi Petter Solbergille 0,2 sekunnilla, kun oli liian varovainen yhdessä alamäessä. Tästä on silti hyvä jatkaa Katalonian ralliin.

Voittoon Italiassa ajoi Mikko Hirvonen.

Latvala_Anttila_Italy_2012


Italian MM-ralli:

1) Mikko Hirvonen, Citroen 3.23.54,9

2) Jevgeni Novikov, Ford 3.25.15,5

3) Ott Tänak, Ford...

9) Petter Solberg, Ford 3.33.47,2...

12) Jari-Matti Latvala, Ford

 

Kuljettajien MM-sarja:

1) Loeb 244

2) Hirvonen 198

3) Östberg 137

4) Latvala 133

5) Solberg 124.

 

Tallien MM-sarja:

1) Citroen 413

2) Ford 281

3) M-Sport Ford 170

4) Citroen Junior 72.

« Takaisin

Vaihtokoneet

 

Katso kaikki vaihtokoneemme

Vaihtokoneemme Facebookissa

   Katso Taajamakoneet