Vaihtokoneet
Lännen Tractors

Olet nyt: Media  »  Ajankohtaista

Latvala löysi vauhtinsa Walesin metsissä

19.9.2012

Latvala&Anttila - Wales 2012

Ford-tallin Jari-Matti Latvala sai kaivattua balsamia haavoihin Britannian MM-rallissa. Hän nousi Walesin teillä ajetun kilpailun johtoon kolmannella erikoiskokeella ja voitti rallin ajaen pohja-ajan kahdeksalle rallin 19 erikoiskokeesta.

- Olihan se voitto pieni hyvitys, kun on jo menettänyt mahdollisuuden kuljettajien MM-titteliin ja käytännössä myös automerkkien mestaruuteen. Ne olivat kauteen lähtiessä tavoitteina, mutta nyt tavoitellaan vain kisojen voitto, Latvala totesi.

Kauden ensimmäinen voitto Ruotsin rallin jälkeen irtosi ylivoimaiseen tapaan.

- Odotin koko ajan Loebin vastaiskua. Olin valmistautunut siihen, että se tulee, mutta sitä ei koskaan tullut, Latvala totesi.

MM-sarjaa johtava Loeb oli toinen ja kukisti alle sekunnilla kolmanneksi tulleen Fordin Petter Solbergin.
- Jari-Matti oli todella nopea. Hän suorastaan lensi joillakin erikoiskokeilla. Ei meillä ollut mitään saumaa, Loeb tunnusti tappionsa.

Walesissa Latvalan ajo kulki, mutta Ford-talli onnistui myös kisaa edeltävissä testeissä alustaan tekemissään muutoksissa. Citroen- kuljettajat, joilla oli yliote Jyväskylän MM-rallissa, jäivät Walesin teillä selvästi haastajiksi.

- Ford sopi paremmin noille perjantain ja lauantain teille, jotka olivat osittain märkiä ja osin kuivia. Me tehtiin myös töitä testeissä auton takajousituksen kanssa ja onnistuttiin niissä pikku muutoksissa joita tehtiin, Latvala totesi.

 

Latvala&Anttila - Wales 2012

Kovalla riskillä

Walesissa Latvala otti riskejä erikoiskokeilla ja rengasvalinnoissa. Matkaan mahtui myös vaikeita hetkiä.
- Perjantain toisella ek:lle livettiin liukkaasta kaarteesta sivuittain kohti puita. Olin varma, että rymäytetään niihin, mutta onneksi niin ei käynyt. Lauantainakin oli muutama tilanne, Latvalan kartturi Miikka Anttila muisteli.

MM-sarjaa on nyt ajamatta kolmen rallin verran ja Latvala yrittää ajaa kauden mittaan vielä ainakin 1-2 voittoa.
- Ranskassa Loeb ja Citroen ovat vaikeita voittaa, mutta Sardinia sekä Katalonia, jossa on myös soraa, ovat eri juttu. Niitä lähdetään voittamaan, Latvala sanoo loppukauden kisoista.

 

Britannian ralli:

Lopputulokset:
1) Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila Suomi, Ford 3.03.40,3
2) Sebastien Loeb Ranska, Citroen 3.04.08,1
3) Petter Solberg Norja, Ford 3.04.09,0
4) Mads Östberg Norja, Ford 3.04.50,9
5) Mikko Hirvonen Suomi, Citroen 3.05.09,8.

Kuljettajien MM-sarja:
1) Loeb 219
2) Hirvonen 158
3) Solberg 119
4) Östberg 114
5) Latvala 113.

Tallien MM-tilanne:
1) Citroen 348
2) Ford 237
3) M-Sport Ford.

« Takaisin

Vaihtokoneet

 

Katso kaikki vaihtokoneemme

Vaihtokoneemme Facebookissa

   Katso Taajamakoneet